Lahden yhteiskoulun oppilaat saivat langattoman verkon
Lahden yhteiskoulu on perinteikäs, Lahden yhteiskoulun säätiön ylläpitämä yksityinen oppilaitos. Peruskoulu käsittää luokat 6.-9. ja oppilaita siinä on noin 600. Peruskoulussa on mahdollisuus opiskella painotetusti matemaattis-luonnontieteellisiä aineita, kuvataidetta tai musiikkia. Lahden yhteiskoulun lukiossa opiskelee noin 400 nuorta. Iltaisin koulukiinteistössä toimii Lahden yhteiskoulun aikuislukio.

Concept.10 toimitti Lahden yhteiskoululle oppilaiden käyttöön tarkoitetun WLAN -ratkaisun, yhdessä Daimler Finlandin kanssa. Tarve kohdistui erityisesti koulun aulaan ja oleskelutiloihin, joissa oppilaat oleskelevat väli- ja hyppytuntien aikana. WLAN-ympäristön saaminen yhteisiin tiloihin vähentää oppilaiden tarvetta käyttää koulun luokkia ja tietokoneita muina kuin oppituntien aikana.
"Alusta asti meille oli selvää että haluamme ratkaisun, joka olisi käyttäjille mahdollisimman helppokäyttöinen. Myös turvallisuusnäkökohtien huomiointi ja maltilliset kustannukset olivat meille tärkeitä kriteerejä", sanoo oppilaitoksen tieto- ja viestintätekniikasta vastaava IT-tukihenkilö Simo Markkanen, joka toimi prosessin tilaajan edustajana ja yhteyshenkilönä.
Koululla on ollut aikaisempaakin yhteistyötä Concept.10 -brandin alla toimivan Fintek-Datan kanssa, joten oli luontevaa kysyä tarjousta tutulta kumppanilta. "Myyntipäällikkö Janne Tielinen tuli käymään koulullamme yhdessä Daimlerin edustajan kanssa. He selvittivät tarpeemme paikan päällä ja tekivät suunnitelmat ja tarjouksen tämän pohjalta valmiiksi. Koska tarjous vastasi erinomaisesti tarpeitamme ja kustannuksetkin pysyivät kilpailijoita kohtuullisempina, teimme nopeasti päätöksen yhteistyön aloittamisesta. WLAN-ympäristön ja demoversiot saimme käyttöömme erittäin nopeasti" jatkaa Markkanen.
Koko prosessi tuotteiden tilaamisen, asennusten ja testaamisen osalta on sujunut ongelmitta. Oppilaat ja henkilökunta ovat alusta saakka voineet testata tuotteen käyttöä demolaitteiden avulla ja kaikki on sujunut mutkattomasti. Valittu laitteisto mahdollistaa helposti verkon laajennuksen. Koska käyttöönotto on ollut helppoa, on alettu kartoittamaan muita koulun tiloja joihin langatonta verkkoa voitaisiin seuraavaksi laajentaa.
"Olemme olleet erittäin tyytyväisiä sekä saamaamme WLAN-ratkaisuun että Concept.10:n palveluun. Yhteistyömme on jatkunut hyvissä merkeissä jo muutamia vuosia, mutta aikaisemmin se on liittynyt lähinnä tavarantoimituksiin. Tämän projektin läpivienti osoittaa, että yhteistyötä on mahdollista laajentaa kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Paikallisen toimijan kanssa on luontevaa asioida, kun ongelmatilanteissa voi kutsua tutun henkilön käymään tai piipahtaa itse myymälään. Myös se, että Concept.10:llä ollaan aidosti kiinnostuneita meistä asiakkaista, luonamme käydään keskustelemassa ja meille tarjotaan ratkaisuja tarpeitamme ajatellen, on ollut erittäin tärkeää yhteistyömme kehittymiselle", kehuu Simo Markkanen.